Arkiruokaa

Minusta on ihana kokeilla uusia reseptejä, harvemmin kuitenkaan kokkaan meillä arkena. 
Arkiruoan on oltava nopeaa ja helppoa valmistaa, mausta ei kuitenkaan saa tinkiä.

Tänään päätin ottaa keittiön haltuuni ja kokeiluun pääsi lehtikaalipeston resepti, jonka löysin uudesta Kotiblogit- lehdestä, Jotain maukasta -ruokablogin esittelystä.

1 dl kurpitsansiemeniä

1 dl parmesania

1/2 dl sitruunamehua

n. 4 dl lehtikaalia silputtuna

1 dl neitsytoliiviöljyä

mustapippuria

> Paahda kurpitsansiemenet hieman ruskistuneiksi ja aromikkaiksi kuivalla pannulla.

> Raasta parmesanjuusto ja purista sitruunasta puolisen desilitraa mehua.

> Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja pestoksi.

> Lisää tarvittaessa oliiviöljyä, mikäli seos on liian paksua.

> Maista maku ja mausta mustapippurilla.

> Lisää tarvittaessa suolaa.

Lisäisin vielä vinkiksi että keitinvettä kannattaa säästää pieni loraus, sekoittaa peston kanssa nopeasti pastan sekaan ja tarjoilla samantien. 

Suurena pestofanina tämä teki minuun vaikutuksen ja tätä syödään meillä varmasti toistekin.

Muutama sana ystävyydestä...

On ihanaa että on olemassa ystävä, joka tuntee sinut pitkältä ajalta. Hänen kanssaan ei välttämättä tule oltua yhteydessä päivittäin, saati kuukausittainkaan, mutta kun taas tavataan tai soitetaan niin juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi. Lapsudenystävä, joku joka tuntee mistä olet lähtöisin, jonka kanssa läpsyttelit käsiä yhteen koulumatkalla, ja vuosia myöhemmin uudelleen tavatessa pitkin Lontoon katuja. Ystävä, johon olet saanut uudelleen yhteyden vuosien jälkeen. Vaikka elämä on kuljettanut eri suuntiin ja välimatkaa on monta sataa kilometriä, on mukavaa huomata että kumpikaan ei ole juuri muuttunut vuosien saatossa, ystävyys kantaa kaiken sen läpi.

Sitten on ns. uusia ystäviä, joihin on tutustunut aikuisiällä. He tietävät kuka olet nyt ja elävät kanssasi tätä päivää, ovat mukana tekemässä arjesta historiaa. 

He ovat niitä, joille soitat ensimmäisenä kun jotain merkittävää tapahtuu, jotka osaavat sanoa juuri oikeat asiat ja saada sinut nauramaan kun elämä heittää kylmää vettä niskaan.

Siispä lämmin kiitos ystävyydestä niin vanhoille kuin uudemmillekin ystäville. 

Te todellakin olette elämän suola.

Ystävänpäivän kunniaksi innostuin leipomaan keväisiä sitruunaruutuja. Ohjeen löysin Suklaapandan keittiössä -blogista, johon olen aivan ihastunut. Blogista löytyy resepti toisensa jälkeen houkuttelevia herkkuja. Jo kuvat itsessään vievät kielen mennessään.

Kaikki ei kuitenkaan aina mene ihan kuin Strömsössä.

Ruutuja näistä ei tullut, neliön mallisen vuo'an puuttuessa käytin pyöreää piirakkavuokaa. Päällyskin kerkesi mennä hitusen liian kypsäksi yrittäessäni tallentaa samalla PikkuA:n hurmaavia hymyjä, mutta onneksi maku ei näistä kärsinyt.

Leipominen ja lapset eivät ole toimivin yhdistelmä, sillä homma on usein minuuttipeliä ja toisaalle kiinnitetty huomio voi pilata koko homman. Siksi meidän perheessä käykin usein niin että minä visioin herkut ja lopulta ne päätyy valmistamaan mieheni. Olen kuitenkin päättänyt kunnostautua tällä saralla, joten leivontaan ja ruoanlaittoon liittyviä postauksia on varmasti luvassa enemmänkin.

Mukavaa ystävänpäivää!

 

 

 

 

Uusi alku

Viime postauksesta on vierähtänyt aikaa miltei vuosi. Pääsyy tuohon lienee se että visio on ollut kateissa, tunnetaan myös nimellä writer's block. Eikä ongelmaa ole auttanut laisinkaan neitsyelle tyypillinen täydellisyyden tavoittelu yhdistettynä aloittelijan vajavaisiin taitoihin. Pahe nimeltä luovuttaminen nosti päänsä pensaasta. Halu tehdä jotain omaa ja kehittyä veivät kuitenkin voiton. Pitkämielisyys on hyve jota on harjoitettava sen saavuttaakseen, joten tervetuloa uusi alku.

Pikainen päivitys elämäntilanteeseen lienee paikallaan. Perherintamalla on tapahtunut muutosta, sillä saimme joulun aikaan perheenlisäystä ja PikkuE sai pikkuveljen. PikkuA:n nimiäisiä vietimme lähisuvun voimin muutama viikonloppu takaperin. Ohessa hieman tunnelmia juhlista.

Elämä kahden lapsen kanssa on hektisempää ja vaikka päivät tuntuvat kiitävän eteenpäin, huomaan osaavani pysähtyä nauttimaan myös hetkistä entistä useammin. 

Kevään teemana on uudistuminen monellakin saralla. Pitkään vain puheen asteella ollut painonpudotusprojekti on käynnistynyt onnistuneen imetyksen myötä. Tähän väliin pieni tuuletus! Reilu kuusi viikkoa synnytyksestä ja paino on pudonnut jo seitsemän kiloa alle lähtöpainon ennen raskautta, kokonaisuudessaan on pudonnut jo 12 kiloa! Vielä on matkaa ihannepainoon kymmenisen kilon verran, mutta vauhti on ollut huima ja antanut hienon alkusysäyksen ja tsemppauksen, jonka voimalla on hyvä jatkaa. Painonpudotuksen myötä uudistusta saanee myös vaatekaapin sisältö. Siitä on aikaa kun vaatteiden shoppailu on ollut nautinnollista puuhaa.

Haaveissa on myös oma koti, jonka saisi sisustaa mieleisekseen. Tämän projektin edistymisestä lisää kuitenkin omassa postauksessaan, kun aika on valmis. 

Elämän uudet tuulet antavat puhtia ja mieli pursuaa uusia ideoita. Tulta päin siis.
Stay tuned.